noorapauliina

PERHE - LIFESTYLE - KOTI - DIY

Kuinka kauan kotiäitinä?

| on
kesäkuuta 18, 2017


Kun äitiysloma lähenee loppuaan, tulee jokaiselle äidille mietittäväksi jääkö vielä kotiin hoitamaan lapsia vai palaako jo takaisin työelämään. Haetaanko lapsille hoitopaikkaa tai järjestetäänkö lastenhoito jotenkin muuten?

Itselle esitettäviä kysymyksiä on paljon ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Joillekin on itsestään selvää, että lapset hoidetaan kotona kolmevuotiaaksi saakka, toisilla työt kutsuvat 10 kuukauden kotona olon jälkeen, omasta tahdosta tai siitä riippumatta.




Palasin töihin viimeksi kun E oli täyttänyt vuoden. M jäi tuolloin E:n kanssa kotiin vielä vajaaksi neljäksi kuukaudeksi, joten minä sain palata työelämään rauhassa, eikä sen lisäksi tarvinnut jännittää hoidon aloittamista samaan aikaan. Töihin paluu sujui mukavasti, kun aamulla sai hoitaa vain itsensä ja hiljaa hiipien lähteä kotoa vielä muiden nukkuessa.



Äitiyslomani loppuu tällä kertaa elokuussa. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, jäänkö kotiin vai menenkö töihin heti vapaan loputtua. Olimme M:n kanssa yhtä mieltä siitä, että voin olla kotona vielä ainakin vuoden päivät, ensi vuoden kevääseen asti. Kertyneet lomat aion käyttää sitten normaalin kesäloman tapaan, jolloin töihinpaluu uskoakseni on tälläkin kertaa suht pehmeä, tulevan kesän jo kolkuttaessa oven takana.


Eihän sitä koskaan tiedä, viihtyykö kotona vielä kauemminkin eikä koskaan voi sanoa varmaksi ennalta, mitä elämä tuo tullessaan. Näillä näkymin nyt ainakin näin ja aion nauttia kotona olosta täysin rinnoin ja kuin viimeistä kertaa.


 



2 kommenttia on "Kuinka kauan kotiäitinä?"
  1. Tämä on kyllä kysymys, jota itsekin on paljon pyörittänyt! Kaikessa on niin puolensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Katja! Niinpä, paljon on asioita ja muuttujia jotka vaikuttaa. Onneksi meillä täällä Suomessa on kuitenkin hyviä vaihtoehtoja mistä valita, esimerkiksi osittainen hoitovapaa jos kokoaikainen kotiäitiys ei äitiysloman jälkeen ole mahdollista. Ja se että isitkin voi jäädä kotiin hoitamaan lapsia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!